ARVIO
Valokuva kirjallisuudessa -kirjansa loppumietteissä Ulla Halkola pohtii omaa luonnettaan kirjoittamisen ja kuvaamisen löytöretkellä. Hän määrittelee itsensä flanööriksi, ihmetteleväksi ja uteliaaksi moderniksi havainnoijaksi ja kulkijaksi. Mukana on kulkenut valokuvaus. Valokuvat hän mieltää muistikirjanaan.
Halkolan teos osoittaa, että flanööriys ei rajaudu kuvaamiseen, vaan kertoo myös hänen suhteestaan kirjallisuuteen ja lukemiseen. Näidenkin suhteen hän osoittaa ihmettelyn ja havaintojen tekemisen taitonsa. Halkola on lukenut teosta varten valtaisan määrän kaunokirjallisuutta. Se on luonnollisesti aineistoa, jota hän on lukenut tätä teosta varten, mutta ennen kaikkea se on koettua ja elettyä kirjallisuutta, jota hän on kerännyt elämänsä aikana. Kaunokirjallisuuden lukemisen suhteen hänellä onkin taito havaita olennainen ja onnistua kiteyttämään sen kokemuksellinen anti lukijalle elettäväksi hetkeksi, oppi-isänsä Roland Barthesin punctumin kaltaiseksi affekteja ja tunteita herättäväksi hetkeksi. Näistä sadan vuoden hetkistä hänen kirjansa koostuu.
Valokuva kirjallisuudessa ei analysoi esittelemiään teoksia puhki, saati esitä lopullisia totuuksia ja tulkintoja. Ulla Halkolan kirjaa kannattaakin lukea hitaasti, nautiskellen ja pysähdellen, lähteä opettelemaan sen ihmettelevää ilmaisutapaa. Tällaisella lukutavalla Halkolan keräämät teoskuvaukset ja kirjalliset lainaukset heräävät henkiin. Itse pysähdyin tietenkin omien lempikirjailijoitteni valokuvasitaattien äärelle: Georges Perecin, Sebaldin, Annie Ernaux’n. Näiden ja muiden kirjailijoiden kuvaukset ja valokuvalainaukset johdattavat huomaamaan myös Halkolan (varmaankin hänen psyko- ja valokuvaterapeuttiammattitaustastaan juontuvan) dialogisuuden taidon, herkkyyden ja maltin toisen ilmaisulle.
Ulla Halkolan teos on rakkauden osoitus kirjallisuudelle ja valokuvataiteelle.
Päivi Kosonen
FT, kirjallisuustieteen dosentti, kirjallisuusterapiakouluttaja