VALOKUVA KIRJALLISUUDESSA 1923-2023
FAKTAA, FIKTIOITA, FAKTIOTA.

Valokuva kirjallisuudessa. Faktaa, fiktioita, faktiota 1923–2023 -teos kertoo valokuvan ja valokuvauksen eri rooleista ja merkityksistä kaunokirjallisuudessa sadan vuoden aikana 1923–2023.

Ranskalaisen kulttuuri- ja kirjallisuustutkija Roland Barthesin klassikkoteos Valoisa huone toimii kirjan viitekehyksenä. Vaikuttavien valokuvakokemustensa pohjalta Roland Barthes loi teoreettisen kuvauksen valokuvien merkityksestä. Barthesin ajatukset perustuvat hänen kokemuksiinsa omia perhealbumeita katsellessaan. Havainnoin kaunokirjallisuutta lukiessani, millaisia valokuvan merkityksiä kirjailijat ovat eri aikoina sijoittaneet kertomuksiinsa olivatpa ne täysin fiktiivisiä tai omaelämäkerrallisia autofiktioita.
Teoksia ja niistä poimittuja valokuvasitaatteja löytyy kymmeniltä kirjailijoilta Orvokki Autiosta Kjell Westöhön ja André Bretonista Vassilis Vassilikokseen. Sadan vuoden aikamatka kertoo samalla valokuvauksen historiaa modernin ajan uutuuden viehätyksestä digitaalisen ajan lumoon. 

Kirja on omistettu valokuvan ja kirjallisuuden ystäville. Kirja toimii myös oppikirjana ja hakuteoksena valokuvauksen ja kirjallisuuden ammattilaisille ja opiskelijoille. Valokuvaterapian kouluttajana suosittelen kirjaa lisäksi valokuvaterapiasta ja kirjallisuusterapiasta kiinnostuneille.

Kirja myynnissä:
Holvi-kaupasta holvi.com/shop/spectrokauppa/

Kirjakaupasta kirjakauppa.bod.fi/valokuva-kirjallisuudessa-ulla-halkola-9789528083610

Kirjaa ja e-kirjaa saa saa myös Adlibriksestä:
Adlibris www.adlibris.com/fi/kirja/valokuva-kirjallisuudessa-9789528083610




 






ARVIO

Valokuva kirjallisuudessa -kirjansa loppumietteissä Ulla Halkola pohtii omaa luonnettaan kirjoittamisen ja kuvaamisen löytöretkellä. Hän määrittelee itsensä flanööriksi, ihmetteleväksi ja uteliaaksi moderniksi havainnoijaksi ja kulkijaksi. Mukana on kulkenut valokuvaus. Valokuvat hän mieltää muistikirjanaan.

Halkolan teos osoittaa, että flanööriys ei rajaudu kuvaamiseen, vaan kertoo myös hänen suhteestaan kirjallisuuteen ja lukemiseen. Näidenkin suhteen hän osoittaa ihmettelyn ja havaintojen tekemisen taitonsa. Halkola on lukenut teosta varten valtaisan määrän kaunokirjallisuutta. Se on luonnollisesti aineistoa, jota hän on lukenut tätä teosta varten, mutta ennen kaikkea se on koettua ja elettyä kirjallisuutta, jota hän on kerännyt elämänsä aikana. Kaunokirjallisuuden lukemisen suhteen hänellä onkin taito havaita olennainen ja onnistua kiteyttämään sen kokemuksellinen anti lukijalle elettäväksi hetkeksi, oppi-isänsä Roland Barthesin punctumin kaltaiseksi affekteja ja tunteita herättäväksi hetkeksi. Näistä sadan vuoden hetkistä hänen kirjansa koostuu.

Valokuva kirjallisuudessa ei analysoi esittelemiään teoksia puhki, saati esitä lopullisia totuuksia ja tulkintoja. Ulla Halkolan kirjaa kannattaakin lukea hitaasti, nautiskellen ja pysähdellen, lähteä opettelemaan sen ihmettelevää ilmaisutapaa. Tällaisella lukutavalla Halkolan keräämät teoskuvaukset ja kirjalliset lainaukset heräävät henkiin. Itse pysähdyin tietenkin omien lempikirjailijoitteni valokuvasitaattien äärelle: Georges Perecin, Sebaldin, Annie Ernaux’n. Näiden ja muiden kirjailijoiden kuvaukset ja valokuvalainaukset johdattavat huomaamaan myös Halkolan (varmaankin hänen psyko- ja valokuvaterapeuttiammattitaustastaan juontuvan) dialogisuuden taidon, herkkyyden ja maltin toisen ilmaisulle.

Ulla Halkolan teos on rakkauden osoitus kirjallisuudelle ja valokuvataiteelle.

Päivi Kosonen

FT, kirjallisuustieteen dosentti, kirjallisuusterapiakouluttaja